Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Sivustolle on upotettuna muun muassa YouTub-videoita, joita koskevat YouTuben käyttöehdot.
Sivustolla käytetään analytiikkaa, joka ei kuitenkaan mahdollista käyttäjän tunnistamista henkilötasolla. 
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Pohjoisen mäntymetsän uudistaminen pienaukkohakkuiden avulla

Tutustu metsäntutkimukseen Veneselässä! Esittelykohde on noin 3 neliökilometrin laajuinen metsäalue, jolla tutkitaan Pohjois-Suomen männyn uudistamista pienaukkohakkuiden avulla.

Pienaukkohakkuu mantymetsassa

Alueella tutkitaan männyn (Pinus sylvestris) uudistamista erikokoisilla pienaukoilla. Pienaukoilla tarkoitetaan tällä tutkimusalueella hakkuuaukkoja, joiden halkaisijat ovat 20, 40 ja 80 metriä. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää aukon koon vaikutusta ja aukon eri osien taimettumista ja taimien kehitystä. Männyn uudistuminen on tutkijoiden ensisijaisen kiinnostuksen kohteena. Tutkimusalueen metsät ovat vanhoja, pääosin yli satavuotiaita, männiköitä. Kasvupaikat ovat kuivia ja kuivahkoja kangasmaita. Tutkimus on perustettu vuonna 2010.

Näyttää, että aukon koko ja etäisyys lähimmästä metsän reunasta ovat merkittävimpiä tekijöitä taimettumisessa.

Sijainti

kartta jossa havainnollistetaan pienaukkojen sijaintia koealueella

Alue sijaitsee noin 70 km Rovaniemeltä pohjoiseen Veneselässä. Ajo-ohje: valtatieltä 4 käännytään Tiaisesta Niesiin vievälle tielle, josta käännytään noin 3,7 kilometrin ajon jälkeen pienelle hiekkatielle. Tätä edetään noin 800 metriä, jonka jälkeen on syytä jättää auto ja jatkaa etenemistä huonokuntoista hiekkatietä kävellen (tai maastoautolla). Kun on edennyt noin 500 metriä, voi havaita ensimmäiset pienaukot tien pohjoispuolella. Pienaukot jatkuvat koilliseen noin 3 neliökilometria - yhteensä aukkoja on 54. Koordinaatit: x = 462171, y = 7424466.

Suositeltava vierailuajankohta

Alueella voi vierailla sulan maan aikana, koska taimet aukoissa ovat pituudeltaan vielä selvästi alle lumirajan.

Tarvittava varustus

Lämmin vettähylkivä vaatetus, hattu ja käsineet. Vedenpitävät maastokengät tai kumisaappaat.

Yhteyshenkilö

Erikoistutkijat Ville Hallikainen (ville.hallikainen@luke.fi) ja Pasi Rautio (pasi.rautio@luke.fi)

Lisätietoja

Yhteistyökumppanit

Metsähallitus (koe perustettu yhteistyössä)

verkkologo luke