Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Sivustolle on upotettuna muun muassa YouTub-videoita, joita koskevat YouTuben käyttöehdot.
Sivustolla käytetään analytiikkaa, joka ei kuitenkaan mahdollista käyttäjän tunnistamista henkilötasolla. 
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Bioaika aloittaa koulukiertueen Lapista

14.08.2017

Bioaika-koulukiertue starttaa elokuussa Lapista. Bioaika vierailee syksyn aikana yhteensä 60 eri oppilaitoksella ympäri Suomen.

Metsäsektorin yhteinen Suomi100-hanke, Bioaika-tapahtumakiertue saapuu Lappiin. Ainutlaatuisen kiertueen ydin on Bioaika-rekka, joka kuljettaa perävaunussaan tiedekeskusta. Rekan näyttelyssä voi esimerkiksi tutkia uusimpia puupohjaisia keksintöjä, vierailla virtuaalimetsässä sekä visioida tulevaisuutta.

Koulukiertue on suunnattu 13-19-vuotiaille nuorille. Bioaika-rekka ja Bioaika-tori ovat monipuolinen oppimisympäristö biotalouden mahdollisuuksista. Kouluryhmille tarjotaan vierailua Bioaika-rekassa sovittuna ajankohtana innoittajan kanssa. Osalla pysähdyspaikoista rekan läheisyydessä Bioaika-torilla voi tutustua paikallisiin biotalousvahvuuksiin ja tavata biotalouden ammattilaisia. Tarjolla on myös oppimistehtäviä biotalouden ja kestävän kehityksen aihepiirien käsittelyyn.

Bioaika-vierailu on maksuton ja varattavina ajankohtina rekka on avoinna vain kouluryhmille. Iltaisin ja viikonloppuisin Bioaika-rekka on avoinna kaikille kävijöille. Vaikka kiertueen pääkohderyhmänä ovat nuoret, näyttely sopii kaikille ja jokainen kävijä löytää sieltä omat suosikkikohteensa, tehden ja kokeillen.

Bioaika tiedekeskus Kuva Ella Nygard3

 

Lue kaikki tiedotteet täältä