Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi. Sivustolle on upotettuna muun muassa YouTub-videoita, joita koskevat YouTuben käyttöehdot. Sivustolla käytetään analytiikkaa, joka ei kuitenkaan mahdollista käyttäjän tunnistamista henkilötasolla. 
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x
  • Nuorten vaikuttajien foorumi

Nuorten vaikuttajien metsäfoorumi

13.05.2015

Mitä tarkoittaa biotalous? Saako metsää kaataa? Miksi mediassa edelleen puhutaan sellutehtaista? Eikö metsäteollisuus kuulu menneisyyteen? Mihin puuta käytetään? Ketä edes kiinnostaa? Oletko sinä tulevaisuuden vaikuttaja?

Tule mukaan 3.-5.6.2015 näkemään ja tekemään asioita liittyen metsiin, biotalouteen ja vähän koko maailman tulevaisuuteen parin kymmenen muun vaikuttamishaluisen nuoren kanssa. Pyrimme tarjoamaan uusia ajatuspolkuja avaavan näkökulman biotalousjargoniin ja vastauksia edellä esitettyihin ja lukuisiin muihin, sinunkin, kysymyksiin. Haluamme herättää kiinnostuksen kipinän ja tarjota elämyksiä porukassa, jossa pääset verkostoitumaan niin hengenheimolaisten kuin toisinajattelijoidenkin kanssa.

Vajaan kolmen päivän aikana pyörittelemme biotalousteemaa metsien kestävän käytön näkökulmasta. Arman Alizad tulee jakamaan omia kokemuksiaan maailmalta ympäristön ja yhteiskunnan tilasta. Tutustumme yrityksiin, jotka luovat menestystarinoita maailmalle suomalaisin raaka-ainein. Liikumme myös Lapin luonnossa, perehdymme sen erilaisiin käyttömuotoihin ja nautimme sen antimista.

HAEMME REISSUUN KAHTA INNOKASTA, UTELIASTA JA SANAVALMISTA VAHVISTUSTA AVOIMELLA HAULLA. PERUSTELE MEILLE, MIKSI JUURI SINÄ OLISIT TÄYDELLINEN LISÄ JOUKKOOMME. HAKIJAN TULEE OLLA TÄYSI-IKÄINEN.

Tarjoamme koko reissun kotipaikkakunnaltasi Rovaniemelle ja takaisin, eli mukaan tarvitset vain lämpimät sään mukaiset vaatteet ja erityisesti avoimen mielen. Olethan pikaisesti yhteydessä allekirjoittaneeseen, jos herää kysymyksiä ja toivottavasti, kun haluat kertoa miksi juuri sinä olisit oikea lisä joukkoomme! Ilmoittaudu viimeistään 15.5. mennessä Vilma Issakaiselle, vilma.issakainen@smy.fi, 050 402 7579.

Suomen Metsäyhdistyksen ja Metsähallituksen Tiedekeskus Pilkkeen puolesta,

Vilma Issakainen
vilma.issakainen@smy.fi, 050 402 7579