Origaminäyttely - Pohjoisen polkuja
–
Ylivieskalaisen origamitaiteilija Sirkka Huttusen origaminäyttely on 20.2.-12.3.2017 Pilke-talon aulassa Rovaniemellä. Näyttelyn nimi on ”Pohjoisen polkuja” ja Huttunen tuo origaminäyttelyyn toistakymmentä työtä. Näyttely on yksi Arctic Design Week -tapahtumista.

Origamitaide on paperitaittelutekniikkaa, joka on lähtöisin Japanista. Näyttely koostuu suurimmaksi osaksi kierrätyspapereista tehdyistä töistä. Näyttelyssä on esillä mm. Metsäkeskuksen vanhentuneista kartoista taiteltuja origamipalloja, talvea kuvastavia origamitauluja sekä erilaisista kartoista luotuja tauluja.
Origamitaiteilija Sirkka Huttunen on pitänyt toistakymmentä omaa näyttelyä eri puolella Suomea. Taiteilijan töitä löytyy erilaisista julkitiloista, mm. Stora Enson Helsingin pääkonttorista isokokoinen origamitaideteos. Häneltä tilattiin myös origamilintujen suunnittelu Juligami-installaatioon Helsingin keskustan Stockmann -tavarataloon.
Huttunen on pitänyt origamikursseja eri puolella Suomea. Hän aloitti origamin opiskelun Japanissa ja on työskennellyt origamitaiteen parissa 11 vuotta.
Origamitaiteilija Sirkka Huttuseen voi ottaa yhteyttä s-postilla, osoitteseen [email protected]. Aikaisempiin töihin voi tutustua lähemmin Huttusen kotisivuilla.
Tervetuloa näyttelyyn!