Siirry suoraan sisältöön

Pilke Shop 2.0 ja Huippukokouksesta liikelahjaan -näyttelyt

Ovien jälleen avautuessa avaamme myös maaliskuulta peruuntuneet Lapin yliopiston tekstiili- ja sisustusmuotoilun opiskelijoiden näyttelyt Pilke Shop 2.0 ja Huippukokouksesta liikelahjaan. Tervetuloa piipahtamaan!

Pilke-logo

Ovien jälleen avautuessa avaamme myös maaliskuulta peruuntuneet Lapin yliopiston tekstiili- ja sisustusmuotoilun opiskelijoiden näyttelyt. Projektien tuotokset ovat esillä Pilkkeen kahviossa ja avoinna Pilkkeen aukioloaikojen mukaisesti.

Pilke Shop 2.0 -näyttely

Pilke Shop luodaan uudelleen uudelle vuosikymmenelle. Uskoimme omat ideamme ja toiveemme taitavien Lapin yliopiston tekstiili- ja sisustusmuotoilun opiskelijoiden käsiin. Ryhmän innovatiivisissa ja asiantuntevissa käsissä syntyi jotain uutta ja elämyksellistä, mutta ennen kaikkea myös vastuullista. Pilke Shop 2.0 -näyttely esittelee projektin tuloksia ja tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kurkistaa miltä Pilke Shop voisikaan näyttää 2020-luvulla.

HUIPPUKOKOUKSESTA LIIKELAHJAAN -näyttely

Millaisia tuotteita syntyy kansainvälisen huippukokouksen somistetekstiileistä? Esimerkiksi liikelahjoja kiertotalouden edelläkävijöille!

Lapin yliopiston sisustus- ja tekstiilimuotoilun opiskelijat ovat suunnitelleet liikelahjoja yhteistyössä Rovaniemen kaupungin kanssa. Suunnittelun lähtökohtana toimivat keväällä 2019 Rovaniemellä pidetyn Arktisen neuvoston kokouksen somiste- ja lipputekstiilit. Oivaltavia ja liikkuvaan elämäntapaan kannustavia liikelahjaideoita esitellään Huippukokouksesta liikelahjaan -näyttelyssä Pilkkeen kahviossa kesän ajan.

 

Näyttelyt ovat avoinna 1.6. alkaen Pilkkeen kahviossa maanantaisin klo 8-16, tiistaista perjantaihin klo 8-18 ja lauantaista sunnuntaihin klo 10-16. Tervetuloa!