Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Sahanperän Savotta

Sunnuntaina 7.9. klo 10–17 toista kertaa vietettävä Sahanperän Savotta tuo metsäalan ihmisten lähelle. Pilkkeen ja Arktikumin alueella järjestettävässä ilmaistapahtumassa valtava määrä metsiä hyödyntäviä tahoja esittelee omaa tapaansa jalostaa metsä tuotteeksi. Tärkeimmän raaka-aineen, puun, tuottajat ja jalostajat kertovat, mitä puusta tehdään tänä päivänä ja miten puuta ja luontoa voidaan kestävällä tavalla hyödyntää ihmisen käyttöön vaarantamatta luontoarvoja.

Sahanperän Savotta

Yleisö pääsee muun muassa kokemaan miltä tuntuu istua uuden Ponsse Scorpion –harvesterin ohjaimissa, ajokoneen hytissä tai vaikkapa 76 -tonnisen jättirekan ohjaamossa. Esillä on myös tuhkanlevityskone, jolla lämpölaitoksen tuhka saadaan uudelleen kasvuvoimaksi puille. Lapin ammattiopiston kuormaus -simulaattorilla voi kokeilla puiden kuormausta oikeilla pölkyillä ja pääseepä tapahtumassa piirtämään oman näkemyksen energiapuustakin. Pienyrittäjät esittelevät ja myyvät omia tuotteitaan. Lapset voivat pelata muun muassa metsäaiheisia pelejä metsäpeliluolassa, osallistua työpajoihin, harjoitella suunnistusta turvallisessa ympäristössä tai vaikkapa laulaa lempikappaleensa lasten karaokessa. Hevosista pitävät voivat kokeilla talutusratsastusta suomenhevosella. Lapin tanssiopiston oppilaat esittävät Porostep -tanssiesityksen ja Rovalan kuoro esittää juhlavuotensa kunniaksi suomalaisia kansallislauluja. Luvassa on myös työnäytöksiä, joissa yleisö pääsee itse näkemään, miten puu taitavissa käsissä muuttuu esineeksi. Tiedekeskus Pilkkeen ja Arktikumin näyttelyihin voi tutustua maksutta kello 18 saakka. Tapahtuman juontaa paikallinen viihdyttäjä-imitaattori Tuomas Toivainen.

Bioenergian tulevaisuuteen luodaan katsaus paneelikeskustelussa, johon osallistuvat kansanedustaja Heikki Autto (kok.), Energiateollisuus ry:n johtaja Jukka Leskelä, Rovaniemen Energia Oy:n toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen, Suomen metsäkeskuksen Lapin aluejohtaja Heli Viiri, Metsähallituksen asiakkuuspäällikkö Paavo Soikkeli ja Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Jyrki Peisa

Aktiivisesti tapahtuman järjestelyissä on mukana 14 metsäalan toimijaa, joiden lisäksi näytteilleasettajiksi tapahtumaan odotellaan pariakymmentä Rovaniemeläistä yritystä. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Metsähallitus, Tiedekeskus Pilke, Arktikum-Palvelu Oy, Lapin maakuntamuseo, Lapin ammattikorkeakoulu, Ponsse Oy, Suomen metsäkeskus, Rovaniemen 4H-yhdistys, Lapin ELY-keskus, Lapin ammattiopisto ja Stora Enso. Tapahtuman järjestämistä tukee myös Suomen Metsäsäätiö ja Rovaniemen Energia Oy.

Tykkää Sahanperän Savotta -facebook sivusta ja pysyt ajantasalla tapahtuman suunnittelusta!

Tervetuloa!