Käytämme evästeitä (cookies) käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja käyttötilastojen keräämiseksi.
Sivustolle on upotettuna muun muassa YouTub-videoita, joita koskevat YouTuben käyttöehdot.
Sivustolla käytetään analytiikkaa, joka ei kuitenkaan mahdollista käyttäjän tunnistamista henkilötasolla. 
Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Lisätietoja

x

Vuoden käsityökuva 2014 -näyttely

Tekstiiliopettajaliitto TOL ry. on järjestänyt Vuoden 2014 käsityökuva -kilpailun, jonka tuomariston valitsemia 22 kuvaa voi ihastella Pilkkeen kahviossa 6.-20.4.2014. Näyttelyyn on vapaa pääsy!

Vuoden käsityökuva 2014 -näyttely

Usein käsityökuvat esittävät valmista teosta, tuotetta tai käsityöläistä työnsä äärellä. Vuoden käsityökuva -kilpailussa etsittiin kuvia, jotka avaavat uudenlaisia ja yllättäviä näkökulmia käsityöhön. Voittaja julkistetaan 5.4.2014 Tekstiiliopettajaliiton kevätpäivillä Pilkkeessä.

Kilpailuun on voinut osallistua loppuvuodesta 2013. Kilpailuun lähetyistä kuvista tuomaristo on valinnut 22 kuvaa ja näiden joukosta kolme mieluisinta kuvaa. Lisäksi yleisö on voinut äänestää omaa suosikkiaan tuomariston valitsemista kuvista. Voit nähdä yleisöäänestyksessä olevat kuvat Novitan sivuilta.

Tervetuloa!