01.04.2022  – 30.04.2022

Merikotka – Hannu Vainiopekka

4

Valokuvanäyttely rakentuu noin kolmellekymmenelle valokuvalle, joissa merikotka esiintyy useissa ympäristöissä ja tilanteissa. Toisissa kuvissa kotka rauhallisesti tarkkailee ympäristöään, toisissa ärhäkkäästi puolustaa saalistaan varkaisiin yrittäviltä variksilta sekä lajitovereiltaan. Hannun kuvien kautta merikotkan moninainen maailma tulee kokonaisuudessaan näytille. Rengastusmatkoilta otetut kuvat tuovat näyttelyyn ihmisen ja kotkan suhdetta valottavan ulottuvuuden.

Valokuvien lisäksi näyttely taustoittaa merikotkan elämää eri aihepiirejä käsittelevien infotekstien kautta. Lappilaista ulottuvuutta näyttelyyn tuodaan tarkastelemalla merikotkan ja poroelon välistä suhdetta, kun kasvanut merikotkakanta on tuonut kotkan perinteisemmistä vesistöympäristöistä myös täkäläisille aapasoille ja tunturiin.

Hannu on ollut merikotkatyöryhmän toiminnassa Varsinais-Suomessa vuodesta 2008. Valokuvien lisäksi hän on taltioinut ryhmän toimintaa ja merikotkan elämää videoiden kautta, joihin pääsee tutustumaan hänen YouTube-svullaan.

Näyttely on esillä Pilke-talon kahviotilassa, siihen on vapaa pääsy ja se on avoinna Pilke-talon aukioloaikojen mukaisesti.